tiistai 3. joulukuuta 2013

Joulukortti blues...

 Nyt meinaa mennä ohi ihan kaikki.
Siis minähän väkersin ne joulukortit tehdä jo valmiiksi varmaan lokakuun lopullako lienen aloittanut ja sain ne valmiiksi siis hyvissä ajoin. Nyt huomasin että "Hyvätavaton, pitäshän ne ehkä lähettääkin, mikäli meinaa saada ne ihmisille tiedättekö `aikanaan`(lukekaapa että: AJOISSA)
Alkoi siis perinteinen /joka vuotuinen osoitteiden metsästys.
Niin, saahan ne enirostakin, ja maksutta mikäli on asiakas kuten mieheni, mutta osallapa onkin puhelinnumero sillä tapaa salainen ettei se osoite löydy silloin edes puhelinnumerolla etsittynä. O_o

Niinpä niin. Nyt on kortit levällään keittiönpöydällä ja kirjeisiin niitä laittelin ja osoitteet niihin joihin minulla nyt tuolla A5 kokoisella paperinpalasella sattui olemaan.
Loput on metsästeltävä ja kiireen vilkkaan!
Meiningeissä olis laitella ne postiin tämän viikon aikana. Lauantaihin mennen viimeistään kun silloin käymme Kuopiossa jouluostoksilla.
Minulla onkin ostoslistalla ainakin tonttuhattu ja farkut.
Entiset farkut (siis ne mun ns."ykkösfarkut" on eläneet siihen malliin että reikähän niihin jo on tullut.
Ihan hävettää kulkea reikäsissä resuissa, siispä ei ollut tänä aamuna muuta vaihtoehtoa kuin kaivaa kaapista äitiysfarkut, jotka eivät olleet olleet niin tiuhaan kuitenkaan käytössä että olisivat reikiintyneet.
Onneksi minulla oli tuo silmätulehdus että ei voitu lähteä tupailemaan. Olisi ollut jokseenkin noloa olla äitiysfarkuissa kun niille ei muuta syytä olisi ollut kuin se, että ovat ainoat EHJÄT tällä hetkellä minun housuistani. :/
Niin, ei ole tullut uusittua omia vaatteita oikeastaan kuin pakon edessä ja nyt sellainen "pakko" on taas kun entiset lahoaa päälle.

Haaveilen että jos saisin vielä jalkahoidon itselleni ostetuksi, mutta se nyt jää nähtäväksi. Kampaajan laittaisin kuitenkin sen edelle... Jalkojahan kukaan ei näe, samalla tapaa kuin hiukset.
Ehkä tässä nyt on vaakakupissa jo minulle ne pikkujoulutkin, missä haluaisi näyttää tiedättekö-ihmiseltä, eikä miltään jyrän alle jääneeltä resuissaan ja rievuissaan...
Hmph!

Tämä taisi olla köyhän valitus-blues-virsi. :D

Tässäpä tätä taas olikin... eikun osoitemetsälle! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti