torstai 31. lokakuuta 2013

Fiilistyttää...

Pihalla ei ole edes lunta ja minua fiilistyttää jo joulu.
- Joo, aikaisessa olen!
Ihmettelen sitä hieman itsekin, kun en mielestäni aikaisemmin ole näin ajoissa ollut sitä jo `fiilistelemässä`. xD
Olen jo palautellut mieliini joululaulujakin ja tänään olen aikeissa käydä katsomassa josko vielä Tiimarissa on mitään jäljellä. Ostaisin kartonkia jotta voisin joko tehdä korttipohjia itse tai sitten jos on kovinkin edullisesti enää saatavilla valmiita korttipohjia niin ostaisin niitä jotta voisin alkaa väsäämään pikkuhiljaa joulukortteja. :)
Idean niihin LUULIN jo keksineeni, mutta uusiin puihin se meni. (Onneksi olin siinäkin ajoissa!)
Meinasin ensin tehdä ylhäältäpäin kuvatun lumiukon joka katsoo ylöspäin, mutta sitten alkoi mielessä hehkua (taas kerran) jonkinlainen piparipoika ja/tai tyttö iloisine suineen hymyilemässä.
Niinpä taidan kallistua sitten niihin pipariversioihin.
-Se tosin riippuu täysin siitä onko siellä enää mitään niistä väreistä joita tarvitsisin. Mieluustikin korttipohja saisi olla jokin jouluisen punainen,jonka päällä olisi ruskea piparipoika/-tyttö ja alla/yllä teksti "Hyvää Joulua".
Mietin sitäkin että kehtaisiko askartaa sen piparipojan-, tai tytön olemaan niinkuin pellillä, mutta ehkä se on jo liian raaka ideana.:D
Sekä siihen menisi enemmän kartonkiakin. (mieluummin jotenkin teen aina kartongista kuin pelkästä paperista...)

Minä asensin jo muutama päivä sitten meille eteiseen siniset jouluvalot (värivalot). Kerttu on nyt naukunut että haluaa omaan huoneeseensa jouluvalot myös.. täytynee katsastaa josko tänään kun kaupoilla käymme sieltä jostakin tarttuisi mukaan edullisesti jokin kiva jouluisa valo.
Hällä on kyllä sellainen seinään kiinnitetty valo, mutta ilmeisesti hän tahtoo jotakin vieläkin tunnelmallisempaa kuin se "Nalle Puh"-valo seinässä. :) Ja sallittakoon se hänelle.

Huomenna olen aikeissa tehdä koe-erän niitä koristeeksi ikkunaan tulevia pipareita.
Sain vinkin, että sen rei`än voisi tehdä pipariin pillillä. Täytyy kokeilla. Pelottaa onkohan nuo pillit joita meillä on niin halkaisijaltaan liian paksuja. Piirsin kokeeksi muotin kuvat sekä sitten sen pillin rei`än kohdan hahmotin siihen niin...melkolailla taitaa enkelin pää kärsiä kun siihen sen rei`än tökkää.
Josko kokeilisin osaisinko tehdä muottia paperista jolla sitten veitsen kanssa leikkaisin niitä kuvia taikinasta..en tiedä..kuulostaa jo melko työläältä.. lisäksi haluan tehdä piparipoikia...se muotti on vaan taas puolestaan aika pieni. Jos sitä saisin suurennetuksi jotenkin..hmm...

Eilen aloitin siivouksen vieden matot ulos ja ne oli siellä yön yli. Äskettäin kannoin ne sisälle kun olin pessyt lattiat. Nyt on sitten puhdasta sen aikaa kunnes lapset (ja miksei hieman aikuisetkin) sottaa. :)

Nyt puuhastelemaan taas kotihommien pariin!

4 kommenttia:

  1. Minä oon kans heti niin joulufiiliksisä ollu, mutta vähä kyllä tympii ko kahtoo ulos ja sielä on ihan lumetonta! Täältä uuden kodin "tietokonehuoneen" ikkunasta katsellessa näkyy tälläkin hetkellä orava ja lintuja mahottomasti :D täytyy muistaa jouluna sitten eläimiäkin ja viedä kauralyhteitä ja talipalloja sun muuta syötäväksi.

    Mutta mun niin tekis mieli laittaa jotaki joulusta, muttako en tiiä että mitä laittas ettei liika joulusta tuu heti. Mielellään alotan joulun laittamisen kuitenki jo marraskuusa, koska valitettavan usein joulu tuntuu jotenki päättyvän joulunpyhiin :/ se on vähän kurjaa, mutta niin se tuntuu olevan.

    Torttuja vois kyllä paistaa, ja ottaa vähä glögiä.. nam :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa mukavalle että sielläkin on oravia :)
      Meillä oravat tyhjentää lintulaudan syöttöautomaatin 3päivässä. Mokoman onnettomat kun piilottavat osan pähkinöistä maahan.->kuinka ne meinaa ne sieltä saada kun on lunta enemmissä määrin? Nythän sieltä helposti kaivelee kun ei ole lunta... :D
      Hauska niita seurailla aina jos ja kun syöttää pienintä sohvalla, siinä on samalla itselle viihdykettä. Ei tartte tv:tä tillottaa.
      -vaikka ei sillä että sitä paljoa tulis katseltuakaan.
      Miten, oletkos tuikkujen polttelija tyyppiä? Laittele kynttilöitä mahdollisuuden mukaan sisälle ja ulos niin siitäkin saa mukavasti tunnelmaa. Vaikka iltasella kun lapset nukkuu ja tunnelmoit sitten glögilasillisen äärellä..?

      Sitten voi toki alkaa miettiä jouluverhojen/liinojen laittoa pikku hiljaa. Mutta itse suosinut jo hyvän aikaa kynttilöitä.
      Joskus tulee olo päivisin että itsellä palaa kynttilä molemmista päistä.. :D mutta se lienee ihan normaalia. Välillä vähän meinaa stressata.mutta onneksi ohi menevää. :)

      Se on kyllä totta, että joulu tuntuu päättyvän aina niihin joulunpyhiin..lienee ymmärrettävää jos ja kun yleensä kaupat aloittaa sen joulun jo marraskuulla hyvinkin. Sitä on ihmiset sitten niin turtuneita jo jouluun menessä että useinkin se on monelle jo helpotus siinä vaiheessa kun saa heitellä joulukoristeet taas kaappeihin.
      Mites jouluvaloja? Sähköisiä juttuja jos on niin laittele niitä! Niillä saat myös luoduksi tunnelmaa eikä ole pakosta niin heti jouluisa fiilis. :)

      Poista
    2. Juu minä oon niin tuikku-/kynttiläihmisiä! Polttelen ympäri vuoden, mutta selvästi eniten elokuu-joulukuu-välillä. Heti kun alkaa hämärtää illat, meikäläisen on päästävä tuikkuja ostamaan :D eli ne on kyllä käytössä ja niistä saakin kyllä ihanaa tunnelmaa. Saatiin muuten eilen tuparilahjaksi ISO lyhty (mää rakastan lyhtyjä, ulkona ne on IHANIA :D) ja heti laitettiin se ovenpieleen tervetulleeksi toivottamaan :) ja saatiin myös sellainen metallisydän, jonka sisällä on tuikkukuppi, sisäkäyttöön. Nämä ihmiset selevästi tiesi mistä emäntä tykkää ;D ja isäntäki.

      Ja olis mulla tosiaan jotain sähköisiäki valoja, täytyy oikeen ruveta kahteleen "joulukaappia", että mitäs sieltä löytykään! Ulkovalot tulee olemaan pieni probleema kun en yhtään vielä tiedä mihin ne nakkaan, Tässä pihalla ei oo sopivasti mitään sellasta pensasta vaikka, mihin ne sais, mutta sitäki täytyy kahtoa oikein sillä silimällä ko ei vielä oo tullu tuota pihaa syynättyä oikein kunnolla.

      Ah, se joulun odottaminen ja valmisteleminen on IHANAA! :)

      Poista
    3. Todellakin on!
      Meillä Kertun huone odottaa edelleen omia jouluvalojaan (jotka ovat kaupassa) kun ei ole sopivia kohdalle sattunut tai ei ole ollut kaupassa ollen aikaa sitten syventyä asiaan. Kiireesti tärkeimmät koriin ja kassan kautta autoon ja kotiin.. :/

      Olisko teillä paikaa ulkovaloille esim. ulkona ovenpielessä ? Olisko jotakin terassin tapaista mihin voisit ne ripustaa? Tai ikkunaan ulkopuolelle? Tai...tai... onhan niitä, kenties jokin tikapuut tai muu vastaava?
      Ehkä ne tikapuut on huono paikka, ellei sitten valoja saa jotenkin hauskasti niihin ja se ympräistö ole muutoinkin houkutteleva valoille...
      Oletko aikeissa ostaa tai tehdä itse havupalloa? Laitat sellaiseen sitteb valot!

      Poista