sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Omenoita ja kasviksia...

Pääsin tänään nauttimaan syksyn sadosta, kun isäni kävi siskoni kanssa meillä iltapäivästä.
Hän toi yllätyksekseni tullessaan perunoita, porkkanoita, tomaatteja sekä omenoita ja luumuja
Tästä sadosta oli hän itse kasvattanut tomaatit. Samaisia tomaatteja hän oli vienyt myös tädilleni(omalle sisarelleen) jonka luonta he tulivat meillä käymään. Kaikki muu oli tätini kasvattamaa ja hänelle "ylituotantoa" joka jouti jakaa pois. Arvostan suuresti saamiani varaston täydennyksiä.
Antoipa hän vielä pullon punaista sekamehua - jota nyt lämmitettynä lipitän, sillä kurkku meinaa oikutella hieman. Kuumetta tai lämpöä ei ole eikä edes tunnetta jotta sellaista edes olisi. Ainakaan vielä. Eiköhän tuo ehdi vielä myöhemminkin tulemaan...

Hoksin että nyt kun miehelläkin on loma viikko, hän voisi lähteä kanssamme ti ja pe aamuina tenavatupailemaan! :) Niinpä meinasimme tehdä. Kun kerroin Kertulle, hän hihkaisi heti että:
- Minä voin hitten mennä omalla pyölällä!?
- Joo, voit toki, sanoin.

Että näin. Toivon kovin että pääsen itsekin mukaan tiistaina tupailemaan, sillä jos olen kipeä niin en sinne sitten lähde urheilemaan tai paremminkin tartuttamaan muita. (vaikka aika 100% varmasti mikäli tämä meille on sieltä tullut niin sen olen saanut sieltä. En kuitenkaan tahdo laittaa sitä kiusallani kiertämään kenellekään tieten tahtoen.)
Mies voi mennä sinne lapsien kanssa jos tahtoo ja kokee että jaksaa.

Lanttu nukahti jo ja aamusta isäntä menee pojan kanssa kouluun jalkaisin. Samoin myös hakee hänet jalan. Nyt saa alkaa poika pikkuhiljaa totutella siihen "itsekseen kulkemiseen" tämän viikon ajan kun he menevät yhdessä ja pojalla on kello kädessä. On tosin eriasia mitä hän siitä kellosta ja sen näyttämästä ajasta ymmärtää, mutta jospa se kehittyisi nyt sekin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti