torstai 29. elokuuta 2013

krunzis...

AUTCH!
Nonniin, tässä sitä taas ollaan.
Aamulla oli soitettava hammaslääkäriin ja varattava aika. Nyt viimeistään, vaikka kutsu (kehoitus) oli siihen tullut jo kesäkuun alkupuolella. Silloin olin muka kiireinen yms. No, nyt se sitten oli soitettava huolimatta siitä oliko kiireinen tai ei.
Eilen iltapalalla syödessäni mureni pala ilmeisesti paikasta joka hampaassani luullakseni sillä kohtaa oli, minne pieni monttu ilmestyi syljettyäni varsin kovan murusen suustani joka ei sopinut mielestäni millään tapaa myslinjoukkoon ei rusinaksi eikä muuksikaan siinä olevaksi hiutaleeksi. Voi jehna!
No sain ajan, tosin se on "vasta" ke 11.9 ja klo 15. Jospa pärjään sinne saakka.
Yleensä näissä paikan irtoamistapauksissa olen jättänyt asian sikseen ja odottanut kunnes siihen jo suorastaan koskee niin ettei enää otettu särkylääke tee kipua helpottavaksi.

Suunnitelmissa oli käydä huomenna Orinnorolla.
Tänään jos leipoisin isomman satsin vadelma-muffineja, niin saisi niitä sitten viedä vaikka pyhänä mukanaan kun menemme katsomaan entistä koiruuttamme.(mikäli mies saa kysyttyä siltä koiran omistajalta käykö että kävisimme.)
Kerttu on puhunut tästä koirastamme niin paljon että lienee paikallaan käydä katsomassa, jotta tyttö näkee että "siellähän se koira on ja voi hyvin."

Huomenna täyttää meidän Lanttu 9kk, siksi olen tekemässä muffineja. Jos sattuisi joku käymään vaikka sitten lauantaina, niin olisi kahvilla tarjota jotakin tuoreempaa kahvileipää (itse tehtyä tietenkin sen olla pitää.)


Sää on taas niin kaunis. Täytyy lähteä testaamaan myös sen lämpö, tarkeneeko siellä vai ei. Pitää nimittäin käydä kaupassa ostamassa hieman lisää tarvikkeita jotta pääsemme leipomaan muffinit huomiselle iltapäivästä.
Mielessä kävi tehdä myös juustosarvia tai jotain suolaista. Täytyy katsoa mihin päädyn.

Lantulla on ikävä vaippa ihottuma takapuolessaan. Asiaa ei helpota se, että hän on ollut vähän `kuralla`kenties sen normimaitoon totuttelun myötä johtuvaa. Olenkin pienentänyt normi maitoa suhteessa korvikkeeseen, jotta tilanne rauhoittuisi edes siltä osin. Vesipesu pepulle kun ei varmasti auta asiaa sen "kukkiessa" . Vaikuttaa siltä että se olisi hieman kosketus arkakin. Seuraillaan tilannetta ja rasvat on otettu käyttöön. Niin sinkki-, kuin bebanthenkin, mutta ei yhtäaikaa. Vaikuttaisi hieman helpottaneen rasvoilla.
Joten jatkamme samalla linjalla.

Nyt pienimälle äidin lantuist evästä nassuun ja sitten menoksi.

Ihanan aurinkoista päivän jatkoa jokaiselle!

8 kommenttia:

  1. Eikös nykyisin ole suositus, ettei normimaitoa saa antaa ollenkaan alle yksivuotiaalle?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Si- en ole itse moisesta kuullutkaan.
      Johtunee osin kun unohdin kokonaan mainita viime neuvolakäynnillä että olemme alkaneet pienissä määrin lisätä tavanmaitoa korvikkeeseen totuttaaksemme Lantun tavan maidolle. Jos olisin sen muistanut sanoa,olisi asia ehkä tullut ilmi neuvolan suunnalta.
      En kuitenkaan jaksa uskoa sen tavan maidon olevan haitaksi,mutta mikäpä enää ei olisi myrkkyä tänä päivänä jos oikein aletaan asiat pilkkoa atomeiksi.

      Olisi kiva tietää mistä moinen on tullut/ olet kuullut/lukenut ettei tavanmaitoa suositella alle 1vuotiaille?

      Poista
    2. Omat lapset ovat jo hieman vanhempia, mutta muistaakseni noin 15 vuotta on ollut neuvolan ohjeistus tuo, ettei tavanmaitoa alle 1-vuotiaalle. Googleta, voin olla väärässäkin.
      Aiheuttaa aikuisena munuaisvaivoja, jos antaa liian aikaisin.

      Tuossa jonkinnäköistä neuvolan ohjeistusta:

      http://www.tampere.fi/tiedostot/5b7fW3e9r/vauvan_ruoka6_12_kk.pdf

      Poista
  2. Meillä on nyt alettu totuttelemaan normimaitoon, ensikuussa vuosi tulee. Isännälle ihmettelin, että korviketta on aika vähän jouduttu kantamaan suhteessa edelliseen. Nyt kun oli tissimaidolla pitkään ja esikoinen heti myös korvikkeella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minä olin henk.koht. "huonompi maidon tuottaja" myös toisenkin kohdalla joten oli pakkorako turvautua korvikkeeseen. Hyvin näkyy kasvavan senkin voimalla lapset.
      Kolikoilla on aina kääntöpuolensa.

      Poista
  3. Meillä Säteen kaasvu lähti heti paremmun käyntiin kun siirtyi kokonaan korvikkeeseen, eli meillä se oli hyväksi :) ja Spede, korvikelapsi, ei kasvukontrolliin joutunut ollenkaan. Eki hyvin kasvaa ja hyvä kun sellaista voi antaa. Vuoden suosituksesta minäkin olen kuullut, kai se on siksi ettei kaikki ole vielä siihen valmiita. Toiset on aikaisemmin kuin toiset. 8kk taisi olla hapanmaitotuotteiden "raja" - mutta tässäkin täytyy muistaa, että se yksi paikka on NEUVOla, ei KÄSKYlä ;)

    VastaaPoista
  4. Meillä oli neuvolassa jo esikoisen aikaan (5v sitten) suositus, että tavanmaitoa aletaan antamaan vasta pikkuhiljaa 1v jälkeen. Ja ensin totutellaan maha hapanmaitotuotteilla. Minä annoin esikoiselle tissiä ja lisänä vähän korviketta kun omamaito ei täysin riittänyt ekat 6kk ja 6kk-12kk korviketta, aloitettiin sitten varovasti tavanmaitoon opettelu. Nyt olis tarkoitus imettää sinne 1v asti kun ei ole korviketta tarvittu ja aloittaa sitten pikkuhiljaaa se tavanmaitoon opettelu, eli korvike jäisi kokonaan tällä lapsella saamatta.
    Ja minä en noudata neuvolan ohjeita pilkuntarkasti, mutta ei ne kiusaksi ole noita ohjeita kellekään tehnyt........ Mukavaa viikkoa!
    -Humppis-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän ne tietenkään kiusalla ole tehty eivätkä he sillä niitä siellä neuvolassa jakelekaan. Se jos mikä on tosi kuin vesi.
      Nyt olemme hieman "rauhoittaneet" tilannetta sen "normimaitoon" totuttelun suhteen. - Myönttettäköön että kenties olin hieman hätäinen. :/
      Mutta katsellaan sitä asiaa taas myöhemmällä ajalla uudestaan. Ehtiihän tuo siihen oppia, voi pojat vielä hyvinkin ennen koulu tai mahdollista päiväkoti-ikää ajatellen. ;)

      Poista