maanantai 22. heinäkuuta 2013

Vaihteleva sää

Lieneekö näin naistenviikolla säätkin kuin naistenmielialat-vaihtuu sekunninmurto-osassa toisesta toiseksi.
Täällä on ollut mielissä myrskyä, mutta muutoin sää hieman seesteisempää, ellei nyt nuita kovia rankkasadekuuroja lasketa. Äsken satoi hieman mutta se voimistui ja voimistui. Lopulta peltikattomme kohisi niin kovin että kuulosti kuin kohta sataisi sisään. Siinä kaiken kovan kohinan keskellä olin kuulevinani että "jyrisikö ukkonenkin?" Sää ennusteen mukaan tänään EI pitänyt sataa, mutta taisi mennä päin mäntyjä se ennuste siltä tekijältä...

Meillä on myrskynnyt myös hieman. Osin omaa syytänikin ...kai.
Eilen illalla oli niin super hauskaa että nauroin vedet silmissä miltei kävellessämme iltasella koko perhe kaupalle, kunnes...
niin, kunnes meidän Lanttu alkoi itkeä rattaissa ja minä siinä muistin etten ollut ajattelemattomuuttani ottanut hänen hoitolaukkua mukaan jotta hälle olisi ruokaa.
Sanoin miehelle, joka lykki rattaita että:
- Niin, hälle ei ole sitten ruokaa mukana...
Siitäkös alkoi kamala sättiminen ja noituminen. Varmaan ihan syystä, sillä tämä ei ollut 1.kerta kun näin kävi.
En vain jaksa muistaa kaikkea kun se lähtö tulee aina hieman "puuntakaa" eli "NYT-LÄHDETÄÄN".
Mies meni jo edeltä ulos nytkin, kun hän olisi voinut huolehtia sen hoitokassin sisältöineen (ruokineen mukaan) minun pukiessani Lantulle kamppeita päälle ja vielä lopuksi itsellenikin oli etsittävä pidempihihainen paita.
Niinpä se riemu loppui siltä iltaa siihen.
Minä otin Lantun syliini ja kehoitin miestä jatkamaan rattailla toisen kanssa jotta edes HE saisivat tehtyä sen reissun ilman enempää harmia.
Käsiäni pakotti jo loppumatkasta, vaikka matka ei ollut kovin pitkä, mutta mäkinen se oli ja maastossa pururataa myöten matkan meninkin. Aivan JÄRKYTTÄVÄN jyrkkä nousu ja kuinkas muutenkaan, koska maasto ei ollut minulle niin kovin tuttua huomasin mäen päällä lähteneeni väärää mäenrinnettä ylös. Eikun takaisin alas...huh! Hiki karpalot valuivat otsaltani ja niskakin oli ihan märkä. Lanttu nukkui tyytyväisenä käsivarsillani ja välillä taas olkaani vasten.
Kotosalle päästyäni vaihdoin hälle oikein vaipankin ja sitten aloin syöttää häntä.
Ei olisi tytöllä ollut mitään hätää mutta en ottanut riskiä että jospa se huutaisikin koko reissun ajan sinne kaupalle, niin minähän siitä olisin saanut kuulla olevani huono kun en ollut ottanut (taaskaan) hänelle mukaan evästä.

Jotakin auringonpilkahdusta kuitenkin, sillä eräs ystäväni jota pyysin mukaani sinne Linnanmäen Peacock-teatteriin kertoi ettei hänelle sopinut ehdottamani ajankohta,mutta sen sijaan hänelle sopisi tehdä jotakin 2.-3.8.2013. Nyt olemmekin miettineet minne voisimme tuolloin mennä ILMAN MIESTÄ(miehiä) ja ILMAN LAPSIA.
Mahdollisuutena olisi mennä lähikaupunkiin esim.hotelliin ja viettää päivä kierrellen kirppiksiä, käyden syömässä ja jutellen joka on suurinta terapiaa. Kenties siinä voisimme lasillisetkin ottaa jotakin hyvää juotavaa keskustelun lomassa.
En minä kaipaa mitään suurta tapahtumaa, vaan sen, että pääsen hetkeksi pois.

Tuosta eilisestä kauppareissumme episodista johtuen en kokenut ilmapiiriä enää sopivaksi kysyäkseni asiaa mieheltä, joten se jäi roikkumaan taas... olin jo melko varma tuolloin että "tunnelma alkaa olemaan sitä luokkaa jotta kohta voisin asiaa kysyä..."kunnes tuli se hetki että matto vedettiin jalkojeni alta ja se siitä sitten. Kiitos ja näkemiin!

Nyt onkin alettava miettiä mitä ruokaa saisin aikaiseksi kaapista löytyvistä tarpeistamme.. joten näillä menään. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti