lauantai 15. kesäkuuta 2013

Laiskottava sade.


Eilen, perjantaina olin energiaa täynnä lähdössä lasten kanssa sinne liikennepuistoon, mutta se sade sitten esti sen yoteutumisen. :(
Niinpä olimme vain "tylsästi" sisällä, mutta emme toki (kai?) tylsistyneet aivan.
Tuona aamuna kuitenkin laiskotti suunnattoman paljon.
Laitoin isännälle vielä viestin joskus 9:30, että "en tiedä jaksanko nousta laittamaan ruokaa siihen mennessä kun/jos käyt kotona ruokatauollasi..kahvin ainakin voin koittaa edes laittaa latinkiin...väsyttää ja laiskottaa niin kovasti.."
Mies vastasikin että "Ei tartte laittaa, ne välttää..."
Sitten tapahtui jotakin, heti kun olin sen viestini saanut lähetetyksi. Ihme piristyminen.
Kävin suihkussa ja piristyin lisää. Siivosin keittiötä ja laitoin jo kahvilatingin keittimeen odottamaan isännän ruokatauolle tuloa.
Imurinkin kaivoin esiin ja imuroin lasten herättyä koko mökin..Sain siihen taiottua sitten ruokaakin, Otin pakastimesta karjalanpiirakoita ja tein kanamunista munavoita siihen kaveriksi.
-Nyt on vähän köyhät eväät, kun en oikein ehtinyt muuta piristyttyäni sitten lopulta kuitenkin...sopotin miehelle hänen tullessaan kotiin.
Karjalanpiirakat teki kauppansa oikein hyvin. Jopa lapset söi niitä..- Hyvä minä!

Illasta poika meni äidilleen ja jäimme "omalla sakilla". Mitäs sitä kun tv:stä katsoimme jotakin perhekanavalta.
Minulle iski sitten kamala tikkarinhimo!
Takaraivossa hakkasi ajatus" Ei ole paljoa rahaa-ei ne tikkarit paljoa maksa-mutta kun ei ole paljon rahaa...-no ei ne niin paljon maksa jos muutaman VAIN ostan..."
Siinä se mieli taisteli ja niinpä aloin heltyä ajatukselle lähteä ostamaan niitä tikkareita.
Otin Kertun mukaan.
Ulkona satoi vettä. Ei muuta kuin sadevaatteet lapselle päälle ja rattaiden päälle tuplarattaiden sadesuoja, koska ykkösrattaisiin ei ole moista...

Kotimatkallamme Kerttu sitten nukahti rattaisiin vain 50m ennen kotiamme. Isäntä kantoi hänet sisälle nukkumaan ja tämä nukkuikin sitten puolilleöin saakka. (n.klo 17:45-23:30) jolloin heräsi, hörppäsi maitoa ja valvoi jonkin aikaa kanssani katsoen seuranani tallentamaani "5D dokumenttia -isä ja 20 lasta" (tai joku sellainen...)
Sen loputtua sammutin tv:n ja menin vessaan neidin kanssa ja hampaiden pesuille ja iltasatu.(joo-klo 01:00 aikaan meillä luettiin lapselle iltasatu..paremminkin YÖSATU...XD )

Olin nukahtanut siihen itsekin ja kömmin omaan petiin joskus klo 01:45.
Mies oli lähtenyt käymään silloin n.klo 22:45 sillä "yhdellä" ja havahduinkin kun pian siirryttyäni omaan petiin oven lukko alkoi rapista. Hän saapui kotiin n~.klo 02:15).-jos nyt kelloa oikein tihrustin unisilla silmilläni...

Tänä aamuna siten oli olo jälleen minulla aika "veto-pois" ja kehtuutti...
- Mikä minua oikein vaivaa? Lieneekö hemppa mennyt huonoksi vai missä vika...
(auringon puutteesta sen en usko johtuvan koska olemme mielestäni paljon ulkona aina sään salliessa ja minäkin ihan t-paidalla.)

Kysyin aamulla mieheltä, kävisimmekö viemässä eräälle Kertun kummeista lastemme valokuvan?
Hän oli myötämielinen. Samalla hän ehdotti että jos veisimme erään hälle tulleen kirjeen sen oikealle omistajalle ja samalla vielä kävisimme eräässä paikkaa ennen kuin menisimme sen kuvan viemään.
Kuulosti hyvältä.Asia vain on niin että tokkoon se toteutuu...nyt ajaa nurtsia ulkona nimitäin, mutta onhan tässä toki päivää aikaa vielä ja iltaakin.

Pesukonekin pyörii ja Lanttu taisi uinahtaa.
Hänen silmänsä on ehkä aavistuksen parempaan päin, mutta yläluomen pieni "pallero"(se näppy josta kaikki oikeastaan alkoi) on jälleen valkoinen.-> märkää varmaan sen sisällä. Siitä jo irtosi eräs ilta pala kuivahtanutta nahkaa sen "näpyn" pinnalta. En sitä mitenkään alkanut itse ottaa pois, se siinä ikäänkuin repsotti ja pian se olikin siellä kulmakarvoissaan hällä kiinni jolloin sen pyyhkäisin pois. Maanantaina sitten kuulemma mikä se homman nimi on kun pääsemme sinne KYS.lle silmälääkärille sitä näyttämään.

Epätoivoisesti koittaa aurinko vain kuikkia pilvien lomasta, vaikka taivas on varsin synkkä ja antaa aika ajoin vettä.
Satais vaan nyt niin ei sitten tiistaina tartteis sadella jotta pääsisimme toteuttamaan sen meidän piknikin.

Mukavaista viikonloppua vain kaikille!
~rentoutukaa jaksaaksenne aloittaa maanantaina uusi viikko uusin kujein~ =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti