sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannus 2013

Perjantaina 21.6.2013 oli meidän isännällä (varmasti monen muun työläisen tavoin) palkallinen vapaapäivä. Olimme varanneet huoneen Heinävedeltä Valamon luostarista yhdeksi yöksi, mutta huoneen saisimme vasta klo 16.

Itse heräsin mielestäni ihan hyvin nukutun yön jälkeen kaikesta huolimatta jo klo 05:45, syötettyäni Lantulle joskus 4-5 välillä pitkän pullollisen maitoa (korviketta).
Kun minua ei oikein nukuttanut-mielessä pyöri vain ne tavarat jotka olivat vielä pakkaamatta laukkuun- niin nousin kahvin keittoon ja ajattelin että "Nythän minulla on hyvää aikaa laittaa ne loputkin tavarat kassiin,"

Mieskin heräili ja joimme aamukahvit melkein yhdessä, kunnes Kerttu heräsi katsomaan siihen omaa "kakaohmettansa" ja juomana aamumaitoa.

Olimme illalla jo puhuneet että menisimmekö Heinävedelle vaikka Savonlinnan kautta ja kävisimme Olavinlinnassa ennen Heinävedelle menoa.(Se huonekin kun saataisiin vasta iltapäivällä.)
Näinpä teimme, kun Lanttukin oli herännyt ja saanut taas syödäkseen aamupuuronsa, olimme kaikki autossa n.klo 8:50 ja nenut kohti Savonlinnaa. :)
Sää oli kaunis,mikäs siinä oli ajellessa.

Matkalla edessämme ajoi 2 kertaa hieman `epäilyttävällä` ajotavalla menevä auto, mutta kun näytti että huolemme olisikin kenties ollut turha, niin emme sitten siitä(niistä) soittaneet virkavallalle ilmoitusta. (Nyt sitten saan kauheasti moitteita, mutta ei haittaa. Ratkaisuun päädyimme mielestäni varsin perustelluilla syillä joista ei nyt tarinan jatkumisen kannalta sen enempää.Piste)

Olimme Savonlinnassa jo hyvissä ajoin, joskus klo 10 aikaan. Kävimme siellä ABC:llä toimittamassa vaipanvaihto ja wc-asiat lasten kanssa ennen kuin aloimme kuikuilla sinne Olavinlinnan suuntaan.
Kerttu oli ollut koko matkan varsin malttamaton kysellen:
- Mittä te minun linna on? Joko te kotta on?En nää titä!
(Huomatkaa että hän sanoi linnan olevan "hänen"... XD )
-On sinne vielä matkaa, nuku vaikka niin aika tuntuu menevän nopeammin sillä kun heräät olemme jo paljon lähempänä ja ties vaikka olisimme jo perillä! Koitin sanoa tytölle, mutta eihän hän malttanut nukkua autossa.
Saavuttuamme Savonlinnaan sinne ABC-liikennemyymälään, aloitti Kerttu hupattamaan:
- Mulla on nääkä...äiti!Mulla on nääkä!
(Olihan me kotona syöty ennen lähtöä aamupalaa, mutta oliko se hällä painottunut sen maidon kiskomiseen...?)
Niinpä ostimme vielä hedelmämössöjä vauvanruokapurkeissa mukaan sekä isäntä osti neidille 2x kaakaojuomaa pillimehupurkissa.
Toisen kaakaon neiti imaisi jo huoltamolla, toista olisi ollut vailla juotavaksi, mutta sanoimme, että "Saat sitten siellä linnassa juoda sen toisen..."
Tähän tyytyi.
(Tässä alla kuvat reissustamme)






Olavinlinnan pihalta, odottelimme että sinne sisälle alkaisimme päästä. Sillä se aukesi klo 11 ja olimme paikalla jo n.10:45.

 Odotellessa sisälle pääsyä saattoi ottaa vaikka kuvia linnan pihasta ja linnasta itsestään. :)

 Kerttu linnan kappelissa. Totiseksi taisi hieman vetää kun kuunteli oppaan kerrontaa paikasta ja sen historiasta.

 Äitikin (joutui) kuvissa lapsineen linnan tornissa.

Valamon luostarin kentällä oleva leikkimökki oli NIIN Kertun mieleen, että hän emännöi sitä mökkiä ihan kuin omaa huusholliaan koko reissumme ajan.
 Tässä mökin emäntä mökissä sisällä siivottuaan varsin sekaiseksi edellisiltä leikkijöiltä jääneet leikit.

 Lanttummekin nautti kauniista juhannuksesta tässä tosin rattaissa ollen katsellen isosiskonsa mökkileikkejä. :)

Kaikenkaikkiaan juhannus oli hyvä ja onnistunut juurikin sen `rauhallisuutensa`ansiosta jota tälläkertaa siltä tahdoimme/ odotimme. Ei tarvinnut menettää hermojaan juhannuksen meno-eikä paluuliikenteessäkään. (Aina sattui olemaan liikenne enemmän vastaanpäin suuntautuvaa kuin sinne, minne me olimme matkalla.)

Jos jotakin hauskaa (mainitsemisen arvoista ihan) reissullamme sattui, niin muutama Kertun sutkaus kyllä herätti hilpeyttä.
Ollessamme Heinävedellä luostari maisemissa, kävimme ensin syömässä noutopöydässä ennen kuin saisimme huoneen. No tosin tämä ei ole niinkään kategoriaan "hauska"-tapaus, mutta kerron kuitenkin. Liittyy Kertun ikäkauteen ja ikävaiheeseen jota elelee parhaillaan. (se-hermojamme-enemmän-raastava-osio-oli-tämä!) kun neiti söi hätäisesti vain VÄHÄN jotakin mitä mieleensä juolahti, kun edessä olisi ollut ruokaa ja olisi saanut kiskoa maitoakin vaikka niin paljon että korvista tulee. Mitä tekee meidän neitimme Kerttu.
Hyvä kun saimme miehen kanssa lasketuksi tarjottimet pöytään hän ilmoitti syöneensä jo ja tahtoi pois.
O_o
- Nyt istut ja odotat kun me muut vielä syömme, mehän vasta aloitimme ja sinä ilmoitat jo että "lähdetään jo!" Ei se käy laatuun.
- Eikä,minä en jakka hyyä ennää...
- Vai niin, mutta ME MUUT SYÖMME. Seuraavan kerran saamme ruokaa vasta aamupalalla, siihen saakka olemme omien eväiden armoilla-jos näin voisi sanoa. :D


Kun Kerttu sitten näki 1.kertaa niitä munkkejä siellä pihalla kävelemässä hän tuumi heistä:
- Hattuja muttia miehiä! :) (sama suomeksi: "hassuja mustia miehiä")
Meni hetken aikaa kun olime sitten yllättäen siellä leikkimökissä leikkimässä ja siitä käveli taas kerran ohi munkki mustassa kaavussaan, niin Kerttu tokaisi sitten jo hieman vähemmän ihmeissään että:
- Taat tuolla on tellanen outo mutta miet!
(hyvä ettei osoittanut sormella vielä päin)
Itse puolestani häröilin hieman sanoissani ollessamme siellä Olavinlinnassa. Kun menimme sinne sisälle, näinsiellä virtaavassa vedessä etäällä joidenkin polkevan polkuvenettä. Minä sanoin isännälle:
- Katsoppas tuonne, tuolla näkyy jotkut polkevan polkuautolla!
;)
*tirsk*
Olisi ollut ehkä melkoisesti tossuissa vipinää jos he olisi todellakin polkeneet polkuautoa eikä venettä saadakseen pysymään sellaisen pinnalla siinä kovassa virrassa.

Sellainen oli meidän juhannuksemme 2013. Juhannuskokko jäi näkemättä, mutta se ei meitä haitannut. Tuskin lapsiakaan koska eivät varmaan osanneet edes odottaa sellaista näkevänsäkään->emme olleet edes puhuneet siitä että se ei aiheuta turhia odotuksia. Lisäksi siellä Heinävedellä luostarilla sitä tuskin edes polttivat, eikös se kokon polttaminen ole jokseenkin pakanallinen perinne-jos oikein muistan.Sillä kokoillahan ne ajoi niitä noitia/pahoja henkiä pois tms.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti