keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Helpotus!

Aamun puhelinrallin jälkeen voin huokaista vihdoinkin varsin onnellisena siitä että :
" Asioilla todellakin on tapana järjestyä!"
Ensin soitin Kertulle aikaa tk:lle kun valittelee (on valitellut jo jonkin aikaa) että poski on sisäpuolelta kipeä. Selkeästi haittaa syömistä ja etenkin sitä tärkeintä sitten syönnin jälkeen,.->hampaidenpesua. Hän kun ei voi pestä sieltä kipeytyneeltä puolen lainkaan. :(
Kyselin onko se enemmän hammaslääkärin asia vai tavallisen lääkärin asia?
Sain vastauksen että "ellei suuhun tahdo nähdä mikä siellä voisi olla vikana, niin sitten hammaslääkäri on oikea osoite."
->Siispä huomenaamulla särkypäivystykseen kunhan mummo on tullut ensin meille lapsenvahdiksi muiden mahdollisesti vielä jäädessä nukkumaan.

Toinen asia mitä soittelin oli KYS:lle Lantun aikaa kysellen sen lähetteen perusteella, jotta koskahan se mahdollisesti olisi /voisiko toivetta esitellä mahdollisesta ajankohdasta maanantaille 17.6 jolloin meidän lapsista toisellakin on aika sinne.
Ja HOoORay! Se onnistui!!!!! =)
Olen IKIONNELLINEN!
Tottakai selvitin siinä että "Mikäli lääkäri olisi siellä sitä mieltä että asia olisi hoidettava/tultava näyttäytymään sinne aikaisemmin,me tulisimme, mutta kun olisi silloin maanantaina aika toisellakin lapsella sinne niin olisi ns."kaksi kärpästä samalla iskulla" kun olemme kuitenkin täältä 60km takaa..."
Kerttu menee sitten maanantaina myös mummilleen hoitoon kun me muut menemme sinne Kuopion suuntaan hoitamaan vaivojamme. (lastemme vaivoja lähinnä.)

Siihen saakka vain ruiluuttelen sitä antibioottisalvaa Lantulle. Jospa se sillä ei ainakaan etenisi pahemmaksi vaan pysyisi paremminkin tilanne edes ennallaan, Pahakseni en tietenkään pistä jos se alkaisi viimeinkin paranemaan päin. ei vain ole oikein merkit sen suuntaiset. (se turvotus on tähän saakka pysynyt varsin tiukasti alaluomessa ja tehnyt aavistuksen punertavaksi sen turpeessa olevan silmäluomen.)

Nyt lähden lasten kanssa kauppaan ostamaan Lantulle korviketta ja siitä menemme puistoon ellei ala satelemaan vettä. Hooray!
Olemme ansainneet puistohetken kaiken tämän sisällä jo olemisen päätteeksi.
Minäkin silitin kaikki eilen pesemäni lakanat ja pussilakanat. Kyllä siinä hommassa kuuma tulee niinkin lämpimän raudan kanssa huhkiessa.

Mukavaa keskiviikkoa jokaiselle! 

1 kommentti:

  1. Hienoa, nyt meni taas moni asia jo eteenpäin! Jes! :)

    Minä juon juuri päiväkaffeja ja E nukkuu, minulla on tunnin päästä aika neuvolaan joten kovin pitkiä unia ei typy ehdi nukkua. Väsyttäisi kyllä itseäkin mutta jospa tuon kaffin piristävä vaikutus kohta alkais ;) kivaa päivää!

    VastaaPoista