keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Takaisin kotona 3/3

Lauantain olimme siis suunnitelleet käyttävämme jälleen pienimuotoisiin visiteerailuihin.
Serkkuni oli tajunnut vasta viikonloppua kohti mentäessä että MINÄ olen lapsieni kanssa tulossa Helsinkiin. (Hän oli ollut mm.työmatkalla Barcelonassa sitä ennen joten en ihmettele jos ei ihan kaikki ole mennyt sinne lokeroon missä tieto jaetaan ymmärryskeskukseen ymmärrettävään muotoon...)
Hänen äitinsä (tätini) oli meillä mennen ja tullen matkaseurana. Kiitos siitä hänelle, mutta asiaan.
Sovimme että tulisimme heille aamupäivästä, kenties jo klo 11 mennessä.
Lähtömme kuitenkin hieman venähti, mutta vain hitusen, sillä meiltä päin ei mennyt busseja siten että olisimme siihen ihan heille päin ehtineet.
Menimme myös metrolla, joka oli Kertulle varmasti elämys sekin.

Serkkuni lapsista vanhempi (5v) oli lähdössä teatteriin toisen mumminsa kanssa, mutta ehdimme kuitenkin nähdä häntä, samoin heidän isää jolla oli koripallopeliin lähtö siinä aika tarkalleen kun olimme sinne heille päässeet.
Kyllä meillä oli hauskaa. Juttua riitti ja kylläpä he olivatkin laittaneet tarjolle vaikka mitä hienoja herkkuja (mm. coctailtikkuihin tarjottaviksi oli tökitty pala paahtoleipää, juustoa, kinkkua, sekä kruununa kirsikkatomaatin puolikas) Niitä oli kehdanneet tehdä ison tarjottimellisen. WOUW!
Lisäksi oli jotakin pinaattipiirasta sekä lihapullia (joita lapset söivät innolla-myös jopa meidän Kerttu)  Kaiken tämän lisäksi vielä kääretorttua ja lusikkaleipiä ja...ja...ja vaikka vallan mitä.

Aika meni kuin siivillä. Kerttu leikki ikäisensä tytön kanssa niin sutjakkaan että olinpa jälleen ylpeä hänestä. Lähinnä hänen reippaudestaan toimia vieraassa ympäristössä. (Ei ollut äitinsä jalassa roikkumassa ja hokemassa "tule, tule..." tms).
Oltuamme siellä reilusti yli 3h soitin pikkuveljelleni olisiko hälle sopinut että poikkeamme siinä pikaisesti poistuessamme täältä serkkuni luonta. Ei vastannut.
Olimme metrossa kun tunsin puhelimeni soivan. Veljeni soitti ja kysyin asiani ja hän snaoi että "No kyllä se käy..." Sanoin olevamme metrossa ja että seuraava pysäkki olisi se josta pääsemme hänen luokseen."

Niinpä niin, Kerttu taisi siinä jo nukahtaa istualleen rarraisiin mutta virkosi sen verran kun oli noustava rattaista mennäksemme veljeni luo porraskäytävään.
Heillä on 2 kissaa ja Kerttu kyseli alituiseen "Mittä on punainen kitta? mittä mutta?(punaisen ja mustan kissan perään kyseli, eihän ne kissat alituiseen vieretysten olleet..xD )

Päästessämme viimein siltä päivää takaisin kummitädin luo, oli kello jo  yli 18. Kerttu uinahti taas rattaisiin ja nukkui sisälle saakka (talossa hissi ja saimme kuin saimmekin sullottua rattaat myös huoneiston ovesta sisään vaikka Kerttu siinä nukkuikin...)
Oli jokseenkin säälittävää katsoa kun hän nuokkui siinä rattaissa pienessä eteisessä.
Niinpä minua alkoi naurattaa ja sanoinkin kummitädille, että:
- Aamullahan me lähdemme,joten, onpahan ainakin yksi jo rattaissa valmiina jos alkoi yöunilleen... :D
Kerttu reppaa oli niin väsy että kun hänet siitä nostin ylös, hän ei jaksanut edes riisua ulkovaatteita enempää, joten annoin nukkua hänen jopa pesemättä hampaita. (Ei tule tavaksi).

Aamulla olikin sitten iloinen reissaaja kuin peipponen. Syötin aamuyöllä taas Lanttua ja vaihdoin vaipankin hälle, Juuri kun olin käynyt uudestaan nukkumaan Lantun viereen pomppasi Kerttu ylös (hän kun tahtoi nukkua lattialla mattokasan päällä---kumma homma, vaikka pedissä olisi hälle ollut tilaa vaikka kuinka!)
- PITTITTÄÄ!PITTITTÄÄ!!!
- No äkkiä vessaan sitten! Sanoin ja huomasin jo samassa kiidättäväni häntä kohti pesuhuonetta.

Asemalle päästyämme meillä oli vielä aikaa sen verran että joimme croisanttikahvit asemahallissa. Sitten saapui juna jo lähtöraiteelle ja menimme kyytiin.
Serkkuni äiti(tätini) liittyi serkkuni lasten kanssa seuraamme Tikkurilasta. Siihen ei ollut pitkä matka Helsingin rautatieasemalta.
Leikkivaunussa oli tunnelmaa, muuta en voi sanoa. Nyt oli enemmän lapsia kuin tulomatkallamme Helsinkiin, jolloin siellä osastossa oli vain 1 poika Kertun lisäksi leikkimässä. Nyt oli jo aika ajoin ahdasta pujotella sinne päästäkseni istumaan Lanttu sylissäni. (Tädilläni riitti paimennettavaa 5-, ja 3-vuotiaissa joista nuorempi oli jokseenkin vilkkaampi ja joutuisampi siskoaan.)

Kuvia ei minun tullut otettua muuten kuin sieltä Helsingin leikkipuistosta, missä Kerttu istui sen puisen työkoneen kyydissä, mutta senkin otin kännykällä, enkä osaa siirtää kuvaa tänne nettimaailmaan.. :/

Pieksämäellä meitä oli isä vastassa. Pyysin saapumaan ihan laiturille saakka vastaan- jos vain ehtisi, sillä meillä oli kassia ja nyssäkkää yli omiksi tarpeiksi.
Hän nostatti hetkellisesti tulomatkallamme verenpainettani kysyen "Onko sinulla avainta, kun omani jäi sisälle?"
- No tuota..PITÄISI olla... ja onnemme oli että se OLI.
Pitäkää siis hyvät ihmiset avain mukana, tarvitsittepa sitä itse tai ette, mikäli samassa taloudessa asuu joku toinen joka saattaisi unohtaa omansa sisälle... koskaanhan ei tiedä mistä syystä se avain sillä toisella jää sisälle, joskushan vaikka tuuli voi paiskata oven kiinni ja jäät ulos tai mitä muuta vain. Siihen ei tarvita kuin huonoa tuuria.
Että sellainen oli reissumme, mutta tulipahan onnekkaasti tehtyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti