keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Paiste vain jatkuu...

Huolimatta siitä, että eilen piti soittaa "Lantulle" lääkäriin aika /missä myös kävimme ajan saatua/hänelle määräsivät 5+2päivän antibioottisalva kuurin siihen silmässä olevaan näppylään. Uskokaapa huvikseen, onko helpoimmasta päästä saada lapsen (ikää 5kk) silmään annosteltua tuubista rasvaa?
-Eihän se ihan helpoimmasta päästä ole, mutta näkyy se siihen menevän/luonnistuvan, kun vain toinen pitelee hieman käsiä ja päätä jos meinottelee viuhtoa ja riuhtoa.

Eilen pistimme hieman mennyttä talvea pakettiin pyykkäämällä talvikamppeita ja kuivuttuaan pistin varmimmiten EI-ENÄÄ-KÄYTETÄ-ENNEN-UUSIA-PAKKASIA vaatteet muovipussiin varastoon vietäväksi. Hyvä minä!
Samalla kaivoin tilalle hieman kepeämpiä kamppeita niiden talvisinpien villavaatteiden tilalle.

Täytyneepä tunnustaa eräs, hieman hassuhko ja nolokin juttu.
Eilen lähdin kaupalle ostaakseni "Lantullemme" korvikemaitoa. (Samalla ostin eräältä naiselta ensilusikota-> olimme sopineet treffit kokaupan eteen josta olin aikeissa sitä korvikettakin käydä hakemassa,)
Kaupat tehtiin lusikoista kuten pitikin, minä siitä sitten kauppaan ostamaan korviketta. Tarkoitukseni oli katsoa myös jotakin mössöä joka olisi "lihapitoisinta" mitä 5kk ikäiselle voisi antaa.(Neuvolassa tuntuivat olevan niin närkästyneitä ensinnäkin jo siitä, kun meidän pienellä ei edes pyllyssä ollut punaista! Niin alkoivat sitten jaaruta että "KYLLÄ TUON IKÄISEN PITÄÄ JO SYÖDÄ MUUTAKIN KUIN HEDELMÄ-, MARJASOSEITA ja VELLEJÄ JA PUUROJA!")
Niinpä niin.. hällä vaan ei ole vielä hampaita, ajattelin mutten sanonut mitään.
Mieleni teki jotain hyvää..kävelin ensin hedelmäosaston läpi ja sitten se pisti silmääni. OI EI!
Ties kuinka kauan olenkaan ollut ostamatta niitä-MITÄÄN siihen liittyvää.
Muumi muki Niiskuneiti ja runoilija
Puolustuksena sanottakoon, että sen lähellä oli lappu hinnan kanssa jossa sanottiin " 14,95€".
Ai hitsi..tuota minulla ei vielä(-kään) ole. Pitäisiköhän se NYT sitten ostaa...ajattelin ja tutkailin pikaisesti jäljellä olevia mukeja. Yksi niistä löysi sitten tiensä minun mukaani.

Kikkailin seuraavaksi sitten jäätelöaltaan ohitse. Siellä näin jäätelökakkuja. En voinut olla kuikkimatta altaaseen, että mitä kakkuja siellä oli.
Eräs huusi alhaisenkin hintansa vuoksi sitten minulle: "OTA MINUT! VALITSE MINUT!OLEN IHAN SYÖTÄVÄÄKIN...uskoakseni..."
Se yksi oli Almonds:n mansikkamousse-kakku. Hänet nostin altaasta syliini ja lähdin kiikuttamaan kohti kassaa. Muumimukia sekä jäätelökakkua.

Kassalla huomasin edessäni sen neuvolatädin ja jotenkin katsoin ostoksiani. (muumimuki ja jäätelökakku-NO CAN DO!) Siis käännyin vielä etsimään jotakin. Muistin ne Lantun "lihamössöt" ja menin niitä kuikuilemaan.
Olihan siellä 5kk ikäisille "Kasviksia ja kinkkukiusausta" eräs "Piltti kaksoset"-pakkaus sen otin sekä "perunaa ja lihaa" 5kk ikäiselle. (Piltti kaksoset-pakkaus sekin).
NYT saatoin mennä kassalle.

Kotona sitten illemmasta hoksin että "VOI JUMMI! Se mukiko sotki ajatukseni kun unohdin ostaa korviketta! Onneksi huomenna (torstaina) on kauppa auki vielä.

Mieskään ei tiedä vielä muusta kuin että unohdin ostaa sen korvikkeen. (En maininnut sanallakaan ostamastani muumimukista. Puhumattakaan jäätelökakusta jonka ajattelin voivani nostaa pöytään vaikka pyhänä äitienpäivän kunniaksi. Etenkin jos appivanhemmat kävisi meillä. Mikään ei estä kyllä viemästä sitä kakkua heillekään, jos siellä käymme kukkapuskan viemässä ja kortin.

Oma tämänhetkinen tilani flunssassa on hieman hankala. Nyt iltaisin /ja öisinkin jos herään, minua on alkanut yskittämään. Ei siinä muuten (taas) mitään, mutta tiedän sen häiritsevän jossain määrin kanssaeläjiäni. Etenkin jos joka on herkempiuninen/huonompi saamaan unta. En minä sitä tahallani tee. Ei sillä, eipä siitä ole sanomista tullutkaan. - Vielä.

Mikähän mahtanee olla tämän apilansukuinen kukka, mutta niitä bongasimme jo täältä meiltä tänään!
 bongaamamme "apilan"sukuinen tai lähinnä sitä muistuttava on varsin samantapainen kuin tämä, mutta ne kukinnot on harvemmassa ja pienempiä? Niitä oli eräällä ojanpientäreella kun veimme mainoksia kierrätykseen.

Sen jälkeen menimme puistoon. Kertulle hiekkalapio,ämpäri ja kakkumuotteja pari mukaan.
Sieltä sitten syömään kotiin ja pienesti kotihommia ruoanlaiton lisäksi...(tiskikoneen purku ja uudelleen täyttöä, pyykkien kaappiin laittoa ja kahvin keitto.)
Kylläpä tuon kaiken rumppaamisen ja säätämisne pääälle teki pienet (30-45min) päikkärit terää! Nyt taas jaksaa.
Pitäisi ainakin imuria heiluttaa/näyttää/käyttää ulkoiluttamassa komerostansa pois. Sen verran on pientä roskaa keittiönlattialla varsinkin.

Vielä oli meininki (jos sää pysyy tälläisenä kauniin aurinkoisena) käydä retkeilemässä naapurikylässä. Otamme rattaat ja eväät lapsille. Hip hip... Hurraa!
Ennen päikkäreitä jaloissa ehkä aavistuksen jo tuntui, mutta silti tahdon lähteä ennemmin kuin jäädä kotiin möyröttämään. :)
Täällä ehtii olla, etenkin sitten jos/kun on huonommat kelit eikä ulos niin mieli tee sateeseen lähteä.
EIlen illalla, kun kävin suihkussa, kuulostelin että "hetkinen?...sataako ulkona vai onko mies laittanut ilmastointiamme isommalle?"
Ei ollut laittanut. Ulkona satoi ja oikein kaatamalla. Mikään ei kuulosta minusta ihanammalle kuin rankka sateen ropina peltikattoon.
Mutta onni että se satoi silloin jotta nyt pystyi paistamaan taas.

Muistakaahan että huomenna-torstaina, on helatorstai joka on pyhäpäivä. Eli kaupat ei ole huomenna avoimina. Tänään on ostettava jos mitä meinaa puutteita täydentää kaappeihinsa.
Mietin itse, leipoisinko huomenna jonkun kuivakakun? Kenties...mieleni tekisi kovin arvaatte varmaan mitä kuivakakkua..
- Juu, pätkiskakku on aika bueno. :)

3 kommenttia:

  1. Torstai on sitten helatorstai, eli joko alle 100 neliöiset on vaan auki, tai erikoisluvan saaneet (tai taajaman ulkopuolella olevat) täällä ohjeistetasn 4kk vihannekset/marjat 5 kk joko puurot TAI liha ja 6 kk taas joko tai.

    VastaaPoista
  2. Miten luinkaan postauksen, tuossahan olitkin laittanut helatorstaista... :) ilneisesti vaan "takerruin" tuohon korvikkeen ostoon torstaina.

    VastaaPoista
  3. Tuo muumimuki täytyy kyllä itselleen kanssa käydä jossain vaiheessa ostamassa. :)

    ps.Miten sun blogin saa tilattua lukulistaan? Vai enkö vaan näe liity lukijaksi linkkiä.

    VastaaPoista