(hiipuen= että jompi kumpi meistä poistuu tavalla tai toisella tilanteesta)Ts. riita jää käsittelemättä sen kummemmin loppuun. Eli mitään ei pakosta selviä. Mielestäni tälläisessä tapauksessa se aihe/asia joka riidan aiheutti ei katoa mihinkään vaan se jää paremminkin vain kytemään taustalle selvittämättömyyttänsä ja odottamaan hetkeä koska roihahtaa uudestaan kenties vain eriasian tiimoilta, mutta toimien siihenkin vain lisä tuulena liekille jotta se palo ei sammu. (riitelymme on lapsellista sillä toinen kaivaa aina jonkun vanhan selvittämättömän riidan aiheen vetäen mukaan uuteen riitaan ja siinä sitä ollaan, Parhaillaan riidan aiheita on päällekäin useampia. Riita päättyy taas siten että toinen ottaa lapset ja lähtee ulos ja toinen jää sisälle joko yksin. Yleisimmin se sisälle jäävä olen minä Lantun kanssa.)
Viimeksi sunnuntaina sanoin jo päivällä miehelle että "Saisinko sinulta `varattua`aikaasi illalla kun lapset nukkuvat jotta voisimme keskustella?
Lupautui, mutta tahtoi tietää mahdollisen aiheen tai sen mitä keskustelumme mahdollisestikin koskee.
Mitäpä tuohon olisin aiheeksi antanut muuta kuin "yleistä, kasvattamiseen liittyvää?"
Tyytyi siihen.
Koitti sitten hetki jolloin lapset nukkui. Mies katsoo tallentamaansa sarjaa. Tilanne oli jokseenkin rauhoittunut niin hyvin että en enää löytänyt sanoja ottaa asioita esille. En sanoisi uuden riidan pelossa vaan...en tiedä. Sanoiko alitajuntani vain niin vahvasti että riita siitä tulee! joten koin että parempi olla sorkkimatta nukkuvaa karhua tai mehiläispesää.
Okei, emme siis keskustelleet. Yhtikäs mistään mitkä mielestäni olisi jossain määrin ja vaiheessa hyvä käydä läpi.Sitä hetkeä odotellessa...
Ne asiat, joista tahtoisin keskustella mieheni kanssa liittyvät yleisellä tasolla MEIDÄN lapsiin ja HÄNEN lapseensa.
Minusta tuntuu nimittäin toisinaan että olen "ilmaa". että minä olen vain se epämukava pakollinen osa tätä perhettä, se joka sanoo aina niistä ikävistä(-kin) asioista,mutta samalla myös se, jota kukaan (se toinen osapuoli) ei tue ainakaan mielestäni lastemme läsnäollessa tarpeeksi selkeästi ainakaan.
Eilen sitten räjähti uudestaan. Vain niin pieni asia sai minut tolaltani, kun en saanut kerrottua aikuisten oikeasti tärkeää asiaa miehelle erään lapsistamme kertoessa tarkoituksella (siltä se minusta tuntui) koko ajan puhuen päälleni, niin että minä en enää lopulta muistanut mitä olin kertonut/missä olin menossa asiassani.
Minun tyylini useimmiten riidellessä tuollaisessa tilanteessa on korottaa ääntäni.(puhuin kovemmin samaa asiaa jotta mies sen tavottaisi erään lapsistamme äänen yli.) Tietäähän sen jo vähemmästäkin että siitähän se mekkala kasvaa, kun lapsi teki samoin. Lopulta minä en enää kestänyt vaan pyysin ääntäni enää säästelemättä olemaan tätä kanssani "kilpaa huutavaa" asiaa lapsista olemaan hiljaa sen aikaa, että kunnioittaisi siten jotta saisin asiani sanotuksi.
Mies suivaantui ja huusi käskien minun olemaan hiljaa!
Se provosoi minua jossain määrin enkä uhallanikaan lakannut huutamasta vaan vastasin huutaen. Lopputulos olikin sitten selvä. Hän poistui 2/3 lapsien kanssa ulos.
Siitä sainkin ajatuksen, ei paremminkin se ajatus vahvistui että kun se hetki koettaa kun lapset nukkuvat, niin jospa minä todellakin KIRJOITTAISIN hänelle mieltäni painavista asioista. Silloin en pystyisi ainakaan huutamaan niitä ja hän saisi miettiä niitä asioita rauhassa. Saattaisi olla todellakin kokeilemisen arvoista.
Niinpä siis painelen tästä kirjottamaan hänelle Kokeilenpa tämänkin "kortin" käyttää,, ei se ehkä ota jos ei annakaan. Voiko enää huonommaksi mennä. Tämä on niin uuvuttavaa ja energiaa vievää. :(
Harmittaa, olin kirjoittanut sinulle tähän pitkän kommentin ja se katos ennen julkaisua :/ no, idea kuitenkin oli se, että minäkin olen pari kertaa kirjoittanut ajatuksistani puolisolle, ja todennut sen hyväksi keinoksi tuoda omat ajatukset "ei niin hyökkäävästi" kuin puhuessa ehkä tulisi.
VastaaPoistaOlen siis käyttänyt kirjoittamista apuna silloin, kun tiedän etten pystyisi puhua huutamatta tai itkemättä, koska silloin viesti ei mene perille toivotulla tavalla. Toinen vain suuttuu ja hermostuu lisää vollottavasta/raivoavasta akasta :/ ja paperille voi silti kirjottaa niinkö ajattelee, siis suoraan. Että mielestäni varsin hyvä keino tuoda ajatuksensa julki! Ja tosiaan, toinen saa rauhassa miettiä ja lukea vaikka useampaankin kertaan.
Välillä suhteessa tulee näitä aikoja ettei asiat tunnu luistavan. Silti kun jaksaisi yrittää selvittää asioita, se olisi hyvä. Helppoa se ei ole.. itse huomaan että vaikka kuvittelen että meillä puhutaan asioista tarpeeksi, ei kuitenkaan puhuta. Että vieläkin enemmän pitäisi PUHUA ja puhua, niistäkin asioista jotka aluksi tuntuu ihan tyhmmiltä ja pieniltä, sillä joskus niistä kasvaa iso, räjähtämisaltis juttu. Voi, parisuhde on kyllä yksi iso arvoitus aina välillä!
Toivon "puhtaampaa" ilmaa teidän huusholliin, kyllä se siitä taas!! :) <3
Voi kääk! Tuo jos mikä on myös niin "samista" että kirjailet pitkästi jollekin jotain ja *whiufh* mielestäsi et aina edes paina mitään kun huomaat että HUPSIS!Sivu on hetken aikaa valkoinen ja lataa jotain ja sitten jo huomaatkin kaiken sen kadonneen ...sinne jonnekin. :D
PoistaHyvä että edes tuo tuli perille :)
Ei se aivan helpointa ollut kirjoittaakaan, sillä huolimatta siitä, että alkuun jo kirjoitin että en millään syytä sinua mistään, enkä etenkään kadu mitään, niin kuitenkin huomasin selitteleväni sitten asiaa paremmaksi kun vastaan tuli kirjoituksessani joku hieman sellainen epämukava asia. Siis on vain niin vaikea koettaa puhua minulle henk.kohtaisesti niistä vaikeista asioista. Siinä olisi minulla opettelemisen paikka. (Enkä edes epäile etteikö kellään muulla olisi, mutta siis joo..taas menee selittelyksi. XD )
En edes korostanut kirjoituksestani mitään kohtia esim.suuraakkosin juuri syystä, että monet/toiset mieltävät sen juurikin "huutamiseksi". Niinpä jos olinkin kirjaillut ensin jonkin asian suurella, pyyhin sen pois ja kirjailin uudestaan, rauhallisempaan muotoon, pienaakkosilla kirjoitetuksi. :)
Toivon että tästä nyt ei tulisi aivan täysin tapaa, että pystyisimme aikuisten oikeastikin puhumaan eikä aina tarvita kirjoituslehtiötä ja kynää. Kyllä kaikki ajan kanssa suttaantuu. En vain koe olevani sellainen joka ongelman tullen pakkaa kamansa ja "adios!". Ei ne ongelmat mielestäni sillä mihinkään katoa. Perässähän ne seuraa. Kenties asiat vain pahenevat.
Ja nyt sekin lähteminen, olisi aivan lopullinen . se vihon viimeinen keino, kun mikään muu ei enää auttaisi tai tulisi kuuloonkaan. En tiedä ajattelenko ihan höpsöjä, mutta mielestäni pako ei ole ratkaisu missään asiassa eikä suhteessa.
Tällä hetkellä ainakin meidän ilmapiiri tuntuu jo jokseenkin raikkaammalta, kun olen asian jo saanut tuotua esille miehelle, mikä painaa/mistä kiikastaa nyt jne. Toivokaamme että tämä kääntyy tästä vain hyväksi. Ihmettelisinkin mitä pitäisi sattua jos tästä alkaisi alamäki. O_o