perjantai 19. huhtikuuta 2013

Perjantain fiilikset.

En leiju pilvissä, mutta en ole ryöminyt maanallekaan, enempää kuin minnekään rakoseenkaan.
Tunnelmat ovat ...odottavat. Sen suhteen mitä viikonloppumme meille tuokaan tullessaan.

Ensimmäiseksi odotan kulinaristina, kuinka meidän ateria onnistuu, vai onnistuuko.
Mies lupautui marinoimaan itse pihvit ja tekemään kastikkeet. Lisäksi teemme uunissa hauduttaen perunoita (ristikkoperunat BBQ sekä sekaan kasviksia hautumaan- viimeksi maku oli jotain huikeaa!!!)

Mutta odotan myös viikonlopulta sitä yhteistä aikaa. Että saamme olla kiireettä kaikki yhdessä.
Kävi varmasti jo tänään ollessamme tuvalla, joillekin muillekin ilmi että "tämä äiti on nyt levon tarpeessa". Minä sekoilin sanoissani aika hyvin. :D

Ensinnäkin jo heti mentyämme sinne, kun Kerttu riisui siinä itseltään haalaria eikä tahtonut saada jalkaansa kumikengästä pois. Hän istui syliini. Tai no, meinasi istua. Minä sain sen paremmin (mielestäni) pois kun pyysin häntä SEISOMAAN. Hän seisoi, -horjui hieman, mutta seisoi. Lopulta kun hän alkoi taas mallata istumaan syliini sanoin että:
- Istu nyt eläkä seiso.. EIKUN SIIS JUST TOISIN PÄIN: SEISO ÄLÄ ISTU!

Seuraava tilanne sanojen sekaantumiseen tuli kun poislähtöä ennen kävin hänen kanssaan vessassa, että ei iske pissahätä hälle ainakaan kun olemme kaupassa.
Noh, tyttö teki reippaasti tarpeensa pottaan ja kiskoi ihan ITSE housunsakin jalkaan (pääsi yllättämään äidin positiivisesti!) sitten otin potan ja kaadoin pissat pyttyyn. Tietenkin huuhtelin pottaa ja kun Kerttu siinä meni pienessä ahtaassa wc:ssä edessäni pois sieltä, sanoin hälle että;
- Äiti vielä huuhtelee tämän vaipan.. EI KUN SIIS POTAN!
En ymmärrä miten olin noin sekaisin että termit meni ihan ristiin.
Johtuiko siitä kun ensin tyttö ei meinannut lähteä vessaan ja heitimme läppää erään naisen kanssa, jolla oli 10kk ikäinen tyttö, että "Kertulle laitettaisiin sitten VAUVANVAIPPA"
Siitäkö lie jäänyt mieleeni se "vaippa". XD

Ohhoh... onneksi kauppareissu meni hyvin, ilman enempiä sekoiluja.
Nyt on ihmisen hyvä olla kotona. Ja juoda vaikka kupposellinen lisää kahvia.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti