Mitään erikoisempaa ei ole edes luvassa, vaan minulle riittää se, että miehenkään ei tarvitse lähteä töihin ja saamme mahdollisuuden PERHEENÄ viettää aikaa yhdessä. ( kun nyt vaan ei tulisi mistään tyhmästä asiasta turhaa riitaa kun odotan liiaksi yhteistä aikaamme perheenkesken.)
Kävin lasten kanssa kaupalla ostamassa eilen ostamatta jätetyt herkut pääsiäisen ajalle.
Aivan ihana sää, aurinko paistelee pilvipoutaiselta taivaalta eikä pakkasta tuntunut olevan juuri lainkaan. Ainakaan kun vetää perässään "kivirekeä" (pulkkaa )nimeltä Kerttu.Alkaakin vaikeutumaan jo pulkalla kaupassa käynti, sillä jalkakäytävä on osan matkaa jo miltei sula toisesta reunasta. Tienylityskohdat toki ovat sulaneet jo aikoja sitten. Saa aina niissä kohdin hyppyyttää tyttöä kävelemään, ettei pulkan pohja jää matkalle.:D
Saattaisihan sitä saada jo pian puheenaihetta sillä tavoin kylille, kun vaan vetää lastaan kesät talvet pulkalla kauppaan.. :D
Nyt alkaa olemaan se "murros" aika kun päivisin aurinko lämmittää lumen sohjoksi ja illasta se jäätyy ja se jäätynyt sohjo vasta ikävää onkin kulkea etenkin rattaiden kanssa jotka tökkii koko ajan niihin mölleihin. Siihen kun vielä yhdistetään perässä korruuttava pulkka, niin hohhoijaa! Hermot hermot hermot, niitä kysytään, sillä siitä lähtee melkoisen kova metelikin, ainakin omiin korviin.
Jos tässä pääsiäisen pyhinä saisi maistetuksi sitäkin toista ostamaani punaviiniä. En jaksa uskoa ettäkkö se olisi yhtä hyvää kuin se edellinen, sillä tämä on vuodelta 2011 kun se edellinen oli vanhempaa, vuodelta 2008. Toivotaan että olisin väärässä!
Kukkia oli tarkoitus ostaa mutta kuten tavallisesti unohdin ostaa koska ne jää sinne sisääntulo portin tykö ja kaikki muutkin ihmiset oli kaupassa samaan aikaan. Kassoillle päästessämme oli jopa 4 kassaa käytössä ja silti kamalan pitkät jonot. En enää kehdannut lähteä puskemaan väkijoukon läpu vaunuilla kukkien tykö, joten jätin suosiolla ne ostamatta.
Siksipä laitan tähän jonkin kivan kukkakuvan piristämään mieliä. :)
Oikein rauhallista pääsiäisen aikaa kaikille!
Hih, pakko TAAS kommentoida kun kerrot asioita jotka tuntuu niiiiin tutuilta! Ja tällä kertaa kyseessä juurikin tuo yhteisten lomien odottaminen niin kovasti, että tulee sitten joku typerä riita joka pilaa fiiliksen. Oon miettinyt monta kertaa että miksi niin käy joskus. Että odotanko liikaa siltä yhteiseltä ajalta. Tulin siihen lopputulokseen että en odota mitään erikoista tekemistä, vaan nimenomaan sitä YHDESSÄ tekemistä. Ja sitten, mies istahtaa tuttuun tyyliinsä koneelle ensimmäisenä töistä tultuaan, ja minä petyn. Tyhmä minä.. tässä onkin oppimista :D
VastaaPoistaMeillä on vielä kaikki pääsiäisruuat ja -karkit ostamatta (meillä päin tosiaan virvotaan tulevana lauantaina niin pitää valmistautua) kun ollaan oltu niin huonossa kunnossa. Taitaa jäädä minulta koko kaupassa käynti väliin tänäänkin, mies saa hoitaa.
Jatkan nyt tätä keuhkojen yskimistä pihalle, oikein rentouttavaa pääsiäistä teille! :)
Ei haittaa ollenkaan. Päinvastoin on AIVAN SANOINKUVAAMATTOMAN ihanaa saada tietää että vastaavaa on muillakin. :D
Poista(Päivä pelastettu taas. Kiitos Ruska sinulle!-vaikka varmasti samaa voi olla myös muillakin...)
Koitan aina olla odottamatta liikoja, mutta jos ei taas odota mitään, edes SITÄ JOTAIN kivaa/hauskaa/mukavaa tapahtuvaksi, niin ei se olotila eroa minusta sitten normi arjesta millään tapaa.
Toinen asia jonka olen jo oppinut(?) on se, jos olemme puhuneet että lähdemme jonnekin, en enää jaksa uskoa että se pakosta tapahtuu kuten olemme suunnitelleet, sillä siihen vaikuttaa sekin että toinen (meillä se mies) on töissä. Hän saattaa olla jolloinkin vaikka väsynyt toteuttamaan aikomustamme työpäivän päätteeksi ja se oli sitten siinä...
Tarpeeksi kun joutuu pettymään, sitä luulisi että siihen tottuu,mutta ei näköjään. Jokin minussa aina vain alkaa toivoa niitä liikoja ja siinä sitä sitten taas ollaan kun huomaa saaneensa tavallaan sen "kylmänrätin" vasten kasvoja.
- Enpä minä kotoani mihinkään olisi halunnutkaan lähteä. Hyvähän täälläkin on. Vaikka kuolisi tänne, kuten sanotaan; "Kotiinsa on moni kuollut!"
No joo...olipa taas fiksu veto, mutta tulinpa nyt sanoneeksi tuon(-kin).
No meillä kans vaikuttaa paljon se että ollaan tosi eri luontoisia. Minä oon semmonen spontaani ex-tempore -ihminen, rakastan siinä vapaa-ajassa ehkä eniten sitä että voidaan lähtiä ihan millon vaan ihan mihin vaan. Mutta mies ei oo yhtään semmonen, hän taas aattelee että vapaa-ajalla ollaan vain eikä tehä mitään jos ei oo suunniteltu :D Toki hänkin välillä saa ex-tempore ideoita että lähdetäänkö sinne jne, mutta minä enimmäkseen olen sellainen.
PoistaOon kasvanut sellaisessa perheessä, missä ennalta suunnitellut asiat pyrittiin toteuttamaan vaikka olis tullu esteitä. Siis että jos oltiin suunniteltu lähtevämme mökille 300km päähän ja alkumatkasta rengas puhkes, niin ei me kotia palattu vaan korjattiin se rengas ja jatkettiin matkaa. Siks ite en oo moksiskaan jos jotain vastoinkäymisiä tulee, koska yleensä niitä tulee ainakin jossain muodossa ja sitten niistä yritetään selvitä. Mies taas (tässäkin :D) on erilainen, vaikka sovittais että ensviikonloppuna lähetään niin hän saattaa päivää ennen kysyä että "niin, lähetäänkö me nyt sitte vai ei" :D arrrrgh.. :DD
Toivottavasti ymmärsit pointtini kun taas kirjoitin niin nopeasti että saatoin vain ajatella puolet tärkeistä sanoista enkä kirjoittanut niitä :D En toki ole niin jäärä että aina pitää tehä kaikki mitä on suunniteltu, vaan että mun matka ja maailma ei kaadu johonkin odottamattomaan juttuun toisin kuin miehellä (silloin tällöin, ei toki aina).
Mun mielestä tilannetta kuvaavin sana olis seikkailumieli ;)
No nimenomaan! Minusta on hyvä jos persoona voi (lue:osaa!) luovia tilanteistä joissa tulee vastoinkäyminen (en nyt kuitenkaan tarvitse pääkainalossa lähteä jos jotain sellaista sattuisi...) mutta ymmärsin kyllä pointtisi. ;)
Poista