torstai 14. maaliskuuta 2013

Ihana aamu!

Kerhopäivä PIT-KÄS-TÄ aikaa!!!!!!
(paremminkin kyllä kerhoaamu...)

Aurinko paistaa varsin siniseltä taivaalta, noh, pakkastahan siellä on silloin rapsakat -19*c ainakin tällä hetkellä. Onneksi matka ei ole pitkä kerholle, joten jospa selviämme sen paleltumitta.
Täytyy laittaa Kertulle syntymäpäiväkseen saaman kauluri. Nyt pääsee testiin sekin. :)
Minun mummoni laittoi hänen sisarensa lapsenlapsen entisen kaulurin, jonka oli joku jostain ostanut, jonka (luonnollisestikin) se joku oli itse tehnyt... :D

Tästä alkaa sitten meidän viikonloppu.
Ensin kerholle, jossa lapset pääsee leikkimään pitkästä aikaa toisten lasten kanssa.
(Samalla maksan siellä `kalavelkoja`ostoksistani eräälle kanssa kerhoilijalle.-> ostin hältä hänen lapselleen pieneksi jääneitä keväisempiä pipoja + puolipotkarit)
Sitten suurella kysymysmerkillä tosin vielä, käymmekö kaupalla kerhon jälkeen. Voi olla, tai sitten tulemme suoraan kotiin. (Riippuu millä mielellä Kerttu on, jos alkaa olemaan väsymyksen merkkejä tulemme suoraan kotiin. Olen kaupassa "tapellut" hänen kanssaan jo niin moneen kertaan sellaisissa tilanteissa että "Kiitos, mutta EI KIITOS enää.")

Nyt alan vaihtamaan Lantulle vaippaa ja sitten pukemaan sakki lähtövalmiuteen, kohtaamaan julma ja kylmä pakkasen peitteen alla oleva maailma.

MUKAVAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE! :)

Ps. Huomenna olisi illasta erään kunnan observatoriossa avoimet ovet. Saattaapa olla että käymme siellä tähtösiä tiiraamassa koko sakilla.

"Tuiki, tuiki tähtönen, iltaisin sua katselen,

korkealla loistat vaan, katsot alas minua,
Tuiki, tuiki tähtönen, iltaisin sua katselen."

Tässä teille linkki videoon. :)

2 kommenttia:

  1. :) täytyi oikein miettiä se sukulaisuussuhde. Kertun pikkuserkun siis?
    Oikein aurinkoista päivää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no kai se sukulaissuhde heillä noin menee.. Olen hieman huono itse noissa asioissa kun mennään noin "etäälle" vaikka kuitenkin niin lähelle. :D

      Poista