torstai 7. helmikuuta 2013

Laiska töitään luettelee...

Eilen meinasi mennä päivä sinne "hyväntekeväisyydelle", mutta eipäs kuitenkaan erään unohdukseni ansiosta sitten mennytkään...

Olimme olleet sisällä aamun ja meinasi mennä sitä rataa loppupäiväkin, kunnes kävin hakemassa postin puolen päivän jälkeen. Pakkasin sitä ennen lapset ulos. (Lanttu vaunuihinsa nukkumaan ja Kerttu muuten vain pihalle. Oli tarkoitus olla hänen kanssaan takapihalla ja niin toki olimmekin...)
Muistin siinä sitten että olin saanut tekstiviestitse ilmoituksen postiin tulleesta paketista edellisenä päivänä. Sain siis idean: "lähtisimme hakemaan sen!" Siellä oli kaksi kirjaa (muffinien tekoon liittyen sekä smoothie& pirtelöiden valmistukseen jonka ostin käytettynä eräältä nettikirppikseltä.)
Painelimme postiin ja Lanttu nukkui autuaana koko matkan. Kerttu istui pulkassa. Ovella huomaan että...jaahas, avain onkin jäänyt erääseen olkalaukkuun (jota harvoin kannan mukanani. Vain kun lapset eivät ole mukanani.)
SHIT!
Olimme siis jääneet ulos!
Työläisen kotiutumiseen oli aikaa vielä reilut 2h...ei auttanut kuin keksiä viihdykettä että Kerttu viihtyy. Onneksi pakkasta oli vain -8*C, mutta alkoi sekin tuntua kun koko tuon ajan olimme pihalla.
Niinpä koetin keksiä monenlaista puuhaa.
Ensin teimme lumesta "kakkuja" grillikatoksessa...sitten alkoi minua hieman viluttaa ja puhuin Kertun istumaan rattikelkan kyytiin, että kävisimme pienen kävelylenkin. ONNISTUI!

Tulimme kotiin ja edelleen oli aikaa... niinpä vein tytön takavarastoomme, koska hän parkui päästä sisälle "Minä halua kottiin!!!Kottiin äiti, mennään kottiin..."
- Kulta, me olemme kotona, emme vain pääse sisälle, pitää odottaa isä...
Hetkeksi keksin varastossa "leikin" joka meni siten että kysyin missä hän näki esim.vihreää?, keltaista?mustaa? jne.. samaa olimme myös esineillä, missä on letku?reppu?lamppu?...
Kun vihdoin pääsimme sisälle, niin minä olin aivan jäässä!
Lähdimme siitä naapuri pitäjään kaupoille ja värisin vielä kaupassakin välillä vilusta. Ajatus kävi jo mielessä että "nytkö tulen kipeäksi..." Onneksi en vielä kuitenkaan ole tullut..." *kop kop kop*

Iltapäivästä sain siivotuksi Kertun huoneesta lelut kirjaimellisesti varastoon meneväksi. Lapoin niitä suureen pahvilaatikkoon jonka mies vei sitten iltamassa varastoon. Oi kuinka siisti se hänen huoneensa nyt onkaan! Ah, kun olisikin AINA niin siisti.
En vihaa mitään niin paljon kuin epäjärjestystä (en ole itse mikään siistein mutta sanotaanko että meillä vallitsee usein se "hallittukaaos") Kun huoneen lattia on täynnä sine kaadettuja palikoita, ukkeleita. palapelien palat ovat sikin sokin siellä täällä...vaikka kaikki olen sen miljoona kertaa jo kerännyt omiin pusseihin/laatikoihin jne. ei huone kestä siistinä kuin sen muutaman sekunnin siitä kun tyttö on siellä käynyt ja kumonnut kaikki samaan kasaan....turhauttaa moinen. Kaikkea kun en voi laittaa hänen ulottumattomiinsakaan niin vaikeaa on.
Tarttis kai todenteolla opettaa siivoamaan AINA ENTINEN LEIKKI /kaadettu lootikko ennen kuin kaataa uuden...

Tänä aamuna vein matot eteisestämme (2x persialainen matto) ulos tuulettumaan.
Illasta tulee Kertun mummo, sieltä kauempaa jo meille, joten samalla kertaa otin lämpimään jo varastosta 2 petariakin joilla hän saa runkoaan lepuutella yöt.

Nyt itkee pieni-lanttu nälkäänsä, joten täytyy mennä....

Mukavaa viikonloppua jos en ehdi enää täällä kirjailla ennen lauantaita...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti