sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Mielessä monenlaista...

Päällimmäisenä ajatuksista ei ole edelleenkään tuleva (lue:lähenevä) synnytys.
Sen sijaan olen miettinyt enemmän joulua ja lahjoja joita antaisin rakkaimmille läheisilleni.

Ensimmäinen "koitokseni" lienee se, isänpäivän "villisikajuhlat" jotka meinaan muuttoporukalle laittaa.
(edellyttää etten ole vielä jakautunut siihen mennessä tai parhaillaan jakautumassa..heh..)

Toinen asia, johon tai jolle mietin lahjaa on luottoystäväni.
He ostivat myös talon ja pääsevät muuttamaan sinne ellen väärin muista niin joulukuun alkupuolella. Eli he pääsevät vihdoinkin omaan kotiin. (ovat asuneet vuokralla varsin pienessä asunnossa kahden lapsen kanssa...)
Mietin heille lahjaksi seuraavanlaista pientä "joululahjastakin" samalla käypää tuparilahjaa. :)
Elikkäs kun jotenkin minä mieltäisin aina uuteen kotiin muuttaville sen "suolapurkin ja reikäleivän" annettavaksi. (aikaisemmin olen joillekin korttiin askartanut ko.tuotteet tai jotenkin ympännyt ne onnittelu korttiin joka on muuttanut uuteen kotiin.)
Nyt ajattelin, kun minä olen ajan saatossa keräillyt erilaisia avaimia (joilla EI ole minkäänlaista käyttöä, enkä edes tiedä missä on lukko johon ne kävisikään..xD) niin avain oli jotenkin mielessä...
Niinpä sain vinkkinä jostakin lehdestä mainoksen nähdessäni vierailla Kultasuklaa.fi-sivustolla. :)
Sieltä tilasin äskettäin "tallin avaimen" joka on mielestäni varsin kauniissa paketissa valmiiksi.

Sen lisäksi ajatuksena oli laittaa tuotteet jonkinlaiseen nättiin koriin jonkq kietoisin sellofaaniin lopuksi kauniilla rusetilla sulkien...
 Siihen koriin laittaisin jo ostamani tarpeet...:


* Himalajan vuorisuolapurkki
* kuivattua reikäleipää (kaupasta ostanen-en ala itse tekemään vaikka uuni olisi varsin hyvä sellaisen tekemiseen...)
*2 x Angry Birds tikkareita (lapsilleen)


LISÄKSI MIETIN ETTÄ laittaisinko vielä joko:
* kynttilöitä (mietoja tuoksukynttilöitä tai tavallisia tuikkuja...)
* keittiöpyyhe tai essu (lyhyempi mallinen esiliina,-> miestenmalli?)
* kauha & vispilä & voiveitsi (puinen nimenomaan )

Hmm... täytyy pohtia asiaa.
Ja muiden mielipiteitä kuuntelen varsin sujuvasti ja otan mielelläni palautetta aikeistanikin vastaan-

Ajattelin jotenkin että kun olen jostakin kirppiksiltä saanut haalituksi suuria vanhoja soppalusikoitakin, että olisinko niistä askarrellut jotakin, mutta ne on aika raskaita ainakin korttiin kiinnitettäviksi...Enkä kehtaa moisia laittaa muutoin mukaan, vaikka ne ehkä arvokkaita olisikin...
Jolloinkin tuli mieleen hauska idea tuollaisesta tuparilahjasta, että miksikäs ei vaikka leipälapiotakin voisi antaa. Etenkin kun he muuttavat ensi kertaa taloon jossa heilläkin on oikea puu-uuni jota saavat lämmittää ja jossa voivat ruokia laitella :)

~~~ ~~~~

Asiasta sitten aivan muualle...
Tänään olemme taas kerran laitelleet tavaroita paikoilleen ja meinasimme ensin hakea sen tyttärelleni ostaman sängyn, mutta en muistanut että poika tulee juuri samaan aikaan, mikä ajallisesti sotki suunnitelman. (Sängyn myyjälle ei käynyt enää myöhempi aika joten siirsimme sen suosiolla toiseen kertaan...arki-iltapäivälle.)

Löysin sitten autotallissa käydessäni etsimäni verhot tyttäremme huoneeseen. :D
Ne voisi katsoa ja silittää ja vaihtaa vaikka ikkunaan hänen huoneeseensa, sillä laitoin vain väliaikaisesti kullanväriset verhot sinne.
...vai antaisinko olla joulun yli niiden kullanväristen ja vaihtaisi sitten joulun mentyä ne vaaleanpinkit "ei-niin-jouluiset" verhot :)
Voisipa olla ihan niinkin... Ei nuo ole ehtineet ollakaan vasta kuin 2päivää paikoillaan joten eivät liene vielä kovin pölyisetkään. :D

Hmph...voisinpa aikuisten oikeasti tehdä jotakin muutakin kuin istua koneella nyt kun tyttö nukkuu!
Joten oikein mukavaa pyhäpäivää kaikille! :)

1 kommentti:

  1. Mukavaa alkanutta viikkoa.
    Tuparilahja/joululahja kuulostaa kivalta.

    VastaaPoista