maanantai 6. elokuuta 2012

Asioiden hoitelua.

Sää oli heti aamusta mitä parhain.
Enpä jäänyt odottamaan koska sataa.- jos alkaisi sataa. Lähdin ottamaan selvää KELA:sta onko minun mahdollista saada jotakin tukea aloittaessani koulun ja jos niin mitä

Virkailija kertoi, että jos koulutus kuuluisi opintotuen piiriin mukana olisi tullut hakemus sitä varten, mutta koska koulutus jonka aloitan on aikuiskoulutusta tähän ei olisi nyt ehkä mahdollisuutta.
Hän myös kysyi, olinko ilmoittanut asian jo TE-toimistoon?
Mielestäni, vaikka sinne olin jo asiasta kertonut, kävin siinäkin kun se nyt vieressä oli, eikä minulla ollut kiirusta minnekään.

Kävin TE-toimistolla näyttämässä kouluun hyväksytyksi tulostani saamaani todistusta ja kysyin nyt varmistaakseni että tiesiväthän he asiasta jo.
Virkailija ohjasi minut erään toisen virkailijan luo, sillä minulla saattaisi olla mahdollisuus aikuiskoulutuksen ollessa kyseessä omaehtoiseenkoulutustukeen.
(Mitä ikinä se tarkalleen ottaen sitten onkaan...)
Teimme virkailijan kanssa yhdessä hakemuksen OTE-toimikunnalle joka mahdollisesti kokoontuisi tällä viikolla ja siellä päättäivät olenko oikeutettu saamaan tukea vai en.
Mikäli saisin myöntävän vastauksen, voisin saada paitsi työmarkkinatukea, myös opintotukea lisäksi opiskeluuni.
Ja se, että menin sinne nyt oli kuulema hyvä asia siksi, että mahdollisuuteni saada tätä tukea ilmoitettuani asiasta aloitettuani jo opinnot olisin menettänyt sen tuen mahdollisuuden.
Kimurantteja juttuja, kun näitä ei aina tiedä. Jospa sieltä nyt saisi jotakin edes, että ei mene ihan "hyväntekeväisyyden" puolelle minun opintojeni aloitus.

Sain opistosta, jossa tämä koulutus järjestetää mukana myös lapun koulutusrahastosta. Sieltä voisi hakea tukea myös, mutta sitä ei saa jos sattuisi saamaan samaan aikaan joko opintotukea tai työmarkkinatukea.
Minulta (mielestäni) katkeaa opiskelujeni ajaksi tämä työmarkkinatuki (jos oikein olen ymmärtänyt) ja opintotukeenkaan minulla ei ole oikeutta koska se ei ole nuorisoasteen koulutus vaan aikuiskoulutusta.
*hohhoijaa* ihan tässä selittää jo asiat niin ettei pian itsekään ymmärrä mitä sanottiin ja missä... :D

Tekaisin uunissa peruna-sipuli-kasvis-3 juustoa kermalla höystettynä laatikkoa. Nami nami...
Iltapäivästä olisi mahdollista lähteä mukaan minun viemään kaatikselle roskakuormaa jos jaksan. Täytyy kuulostella omaa vointia ja tehdä päätös sen mukaan.
Kenties lähdenkin, ellei sää muutu kovin kylmäksi tai sateiseksi.

                                                                    




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti